Aamulla taas menoksi. Mulla oli GT:n tiekarttakirja, vaikka mies vannookin pelkän navigaattorin nimeen. Kirjasta poimin erinäisiä vierailukohteita matkan varrelta, joiden ohi varmasti olis huristeltu ilman kyseistä kirjaa. Eka taisi olla tämä Kitisen varren Porttikoski Askassa. Aska tarkoittaa saamen kielessä paannejäätä, jota tässä koskessa on aikanaan syntynyt talvipakkasilla. Porttikoskella oli myös hieno tanssilava.
Porttikosken partaalla |
Alajoen kiviä Palkisojan tienoilla.
Karavaanarikoiria
Ilta-aurinko Ivalo River Campingin saunan rappusilta. Ihan kiva leirintäalue, mitä nyt oli kahta puolen nelostietä, mutta ruokaa sai ja se oli hyvää. Saunasysteemi oli vähän outo - piti riisua ulkona, koska pesuhuone (kamalan kylmä) oli heti kun oven avas, ja toisen oven takana oli löylyhuone. Eikä sekään ollu ehtiny kunnolla lämmetä, ei myöskään vesi kiukaan säiliössä. Kuumana se olis varmaan ollu oikeinkin mukava elämys.
Myössäjärven rantamilla kasvaa kuuluisaa aihkikkoa.
Karhunpesävaaran rinteen männyt ovat Fennoskandian vanhimpia, joista vanhimmalla on ikää ainakin 770 vuotta ja muutkin alueen aihkit ovat yli 400-vuotiaita. Ikimännyt ovat säästyneet metsäpaloilta vuosisatojen varrella.(luontoon.fi)
Tuollaisesta aukosta ryömittiin Karhunpesäkiven sisään... ei se reuna ollu ku ehkä kymmenkunta senttiä paksu, kuin jättimunan kuori. Päältä se näytti ihan tavan kiveltä. Erikoinen tafoni.
Ivalojoen rantamilta suunnattiin sitten Utsjoelle. Kiivettiin Ailegakselle jonkin matkaa, siellä oli hienoja jäkäliä kivissä! Värikkäitä ja kauniita.
Näkymä Utsjoen Ailegaksen rinteeltä Norjaan päin.
Varjopelleilyä. Ailegaksia on muuten kolme, tän lisäksi on Karigasniemellä yks ja siinä välillä Nuvvus Ailegas. Tai niiden kirjoitusasut vaihtelee, mutta merkitys kaikilla sama: pyhä. Tai jotain.
Utsjoen Patonivaan laskeva pikkupuronen. Rakastan noita pieniä kivisiä puroja!
Koiraa pelotti, mutta silti se halus kurkistaa halkeamaan, jossa vesi kuohui ja kohisi.
Veahcabakti eli Vetsipahta |
Vetsikkojoki |
Tenon tie, Suomen kauneimmaksi mainittu maantie. Ja kyllä siinä pysähdeltiinkin kuvailemaan, mennen tullen samat paikat...
Mönkkäripolku veneenlaskupaikalle.
Ajomatkan jälkeen virkistäydyttiin kävelemällä Utsjoen geologinen luontopolku, ja se oli kyllä aika rankka. Ei niinkään nousu, mutta lasku otti mulla niin paljon polvien päälle, että totesin rinneliikkumiskykyni huonontuneen huomattavasti sitten viime lapinreissun.
Sieltä Dorkanjunnilta sitten näki komiasti Tenojoen sillankin. En oikein tiedä, minkänimiselle mäjelle me noustiin, kun kartassa on nimet Dorkanjunni, Annagurra, Annaguravarri ja Galgojohvarri. Korkealla oltiin kuitenkin.
Utsjoen Lapinkylän leirintäalue oli mukava kans. Ikävä olo vähän jäi, kun illalla juteltiin yhen pariskunnan kanssa keittiössä ja aamulla medi-heli haki sen miehen. Niin kovin oli sairastunut, että ambulanssi ei lähteny sitä viemään, ja kopteri vei sen Norjaan sairaalaan. Mietin, että oliko se saanu suolisolmun, kun ne oli patikoineet useita päiviä tunturissa ja nyt laittoivat oikein kunnon rasvassa tirisevän sisäfileillallisen... en kehannu kysyä. Olis ollu rumaa uteliaisuutta. Toivon, että parani pian!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti